No nuori kai silti vielä. Mutta mitä on kolmekymppisen naisen elämä ja mikä on minun kriisini
Olin kirjoittamassa työhakemukseen eräänä päivänä "pian 30v nuori nainen"... kuinka kauan voin kirjoittaa nuori nainen? Kai se on kiinni siitä miten nuoreksi itsensä tuntee mutta tällä kertaa päätin silti jättää sen "nuoren naisen" pois hakemuksesta.
Koen kyllä itseni nuoreksi ja kuten sanoin jo aiemmin ikä on vain numeroita. Olenhan naimissa itseäni 11v vanhemman miehen kanssa eikä hänkään ole silmissäni vanha, edes vanhempani eivät ole mielestäni vanhoja. Johtuneeko siitä että olen tehnyt työtä oikeasti vanhojen ihmisten kanssa ja vaihtanut heidän vaippojaan.
Mitä on kolmekymppisen naisen elämä? No en kai minä tiedä kuin omani ja palan ystävieni elämästä. Se voi olla parisuhdetta tai sinkkuutta. Se voi olla lapsia tai lapsettomuutta. Se voi olla rakkaita ystävyyssuhteita tai yksinäisyyttä. Se voi olla harrastuksia ja matkailua tai kotoisasti takkatulen äärellä vietettyjä iltoja.
Itselleni juuri tämä hetki tuntuu muutokselta. Suurilta valinnoilta ja pohdinnoilta. Mutta en koe niitä varsinaisesti kriisiksi vaan ehkä positiivisiksi asioiksi. Toki sattumaa että ne sattuu nyt tähän kolmenkympin korville, vai onko? En voi bipo diagnoosin vuoksi tehdä enää vuorotyötä ja nyt onkin mietinnässä se, mikä minusta tulee sitten isona. Suunnan tiedän, se on jotakin luovaa ja taiteellista mutta tuntuu vaikealta tehdä jotakin valintaa. Siksi haenkin nyt töitä jotta saan aikaa sitten miettiä vielä että opiskellako jotakin tai olisiko se tatuoijan juttu mua varten.. ja pitäähän sitäkin sitten "opiskella" lisää. Ja samalla saan myös tätä taloutta enemmän balanssiin.
Mutta ainakaan tylsäksi en voi tällä hetkellä elämääni sanoa sillä tosiaan tunnen olevani jonkinlaisessa risteyksessä. Se on osin pelottavaa mutta myös jännää ja mukavan haastavaa. Tunnen että tiet ovat avoinna ja taivas rajana.
Voisin kuvitella että monen kolmekymppisen naisen kriisi voi liittyä taas siihen arjen tylsyyteen ja harmauteen, elämän tasaisuuteen ja yllätyksettömyyteen. On mies ja lapsia ja se omakotitalo koirineen. Vaki työ mahd työpaikassa jossa on ollut jo monta vuotta. Voin olla väärässäkin tällaisesta kolmekymppisen kriisistä?
Itse en ole kovin ulkonäkökeskeinen vaikka toki haluankin laittautua ja näyttää kivalta. Eli minun kriisini ei liity ulkonäköön. Näytänhän erilaiselta kuin kymmenen vuotta sitten, paljonkin. On tullut painoa ja silmänaluset tummentuneet, naururyppyjäkin ilmestynyt silmiin. Mutta ne on elämää. Eivät ne määritä minua millään tapaa ihmisenä enkä niistä tee mitään kriisiä itselleni.
No mikä sitten on minun kriisini. Kyllä se on lapsettomuus, joka ei ole omasta tahdosta riippuvaa. Se on vaikea asia muutenkin. Tunnen että minusta puuttuisi palanen, ihan kuin en olisi kokonainen. Eihän äitiyskään minua määritä. Ei se tee minusta vähemmän arvokasta eikä se ole kenenkään syy, sen ymmärrän. Mutta vain toinen tahtomattaan lapseton kolmekymppinen voi ymmärtää mitä tarkoittaa kun biologinen kello alkaa tikittää.
Onni asiassa on se että tässä on vielä jonkin verran aikaa, vuosia. Onni on myös kaksi tytärpuoltani joita ilman en osaisi enää elää. Ja onneksi elämässä on aina ollut ja näin kolmekymppisenäkin on paljon hyvää ja rikasta ympärillä. Rikkauksilla en tarkoita rahallisia asioita vaan muita asioita.
Ei tämä kolmekymppisenä olo siis ole yhtään hassumpaa! Ja pidänkö minä sitten juhlat... kai ne on pidettävä pois alta kun monet niitä kysynyt. Siltikään mitkään ryyppyjuhlat eivät oo mun juttu. Onneksi toinen koiramme täyttää 10v samassa kuussa niin voidaan pitää yhteisjuhlat ja huomio on muuallakin kuin minussa :D
Millaista on sinun kolmekymppisen naisen elämä? Koetko että käyt/kävit läpi jotain kriisiä?
Millaista on sinun kolmekymppisen naisen elämä? Koetko että käyt/kävit läpi jotain kriisiä?
